Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Perussuomalaiset puhuvat mielellään kansasta ja perustelevat kantojaan kansan enemmistön mielipiteellä. Kansa tietää, tahtoo ja loukkaantuu perussuomalaisten kansanedustajien puheenvuoroissa varsin taajaan. Kansa ei kannata pakkoruotsia, kasvissyöntiä eikä oopperaa."Kansa on hyvä iskulause, mutta sillä ei ole mitään tarkkaa merkitystä. Juuri epämääräisyys ja tunneperäinen resonenssi tekevät siitä...
Kirjoituksen otsikko on vanhusten palvelutalon osastonhoitajan toteamus toimittaja Minna Lindgrenin HS:n Kuukausiliitteeseen (5/2008) kirjoittamasta jutusta, jossa Lindgren kuvaa koskettavasti 81-vuotiaan isänsä viimeistä taistelua oikeudesta kuolla rauhassa. Jos et ole artikkelia vielä lukenut, käytä mieluummin aikasi siihen kuin tähän blogimerkintään.Kuolemista ei ole tehty Suomessa helpoksi....
Jos Suomi-neito olisi 2000-luvulla elävä ihminen, hän kävisi kerran viikossa terapiassa purkamassa traumaattisen menneisyytensä vyyhtiä. Takana olisi rikkonainen lapsuus, perheen sisäistä väkivaltaa sekä pitkä, räjähdysherkkä ihmissuhde aikuisemmalla iällä. Tällaista "terapiaa" kutsutaan Saksassa nimellä Vergangenheitsbewältigung, menneisyydenhallinta.Professori Seppo Hentilän mukaan...
Hallitusammattilainen, kartanonsomistaja Björn "Nalle" Wahlroos päästettiin jälleen irti maan suurimman sanomalehden Sunnuntai-liitteessä (HS 12.2. D 1-2). Ja mitäköhän Nallella oli tällä kertaa sanottavanaan?No aivan ensinnäkin se, että presidentti Tarja Halosen "poliittinen linja ja asemoituminen" ei ole Wahlroosin mukaan ollut eduskuntavaaleissa ilmaistun "kansan tahdon" mukainen. Vaikuttaa...
Yleisradion kulttuuriohjelma Strada kertoi eilen joutuneensa poikkeuksellisen kovan painostuksen kohteeksi presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanjan ja kokoomuksen taholta valmistellessaan juttua presidenttiehdokkaiden tukijoiksi ilmoittautuneista taiteilijoista."Ajatukseemme tehdä juttu taiteilijoista ehdokkaiden tukena suhtauduttiin alusta alkaen Niinistön kampanjaorganisaatiossa kummallisen...
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö mainosti koko sivun ilmoituksella Metro-lehdessä (25.1.) olevansa "syrjäytymisen syrjäyttäjä". "Joskus on hyvin pienestä kiinni, miten nuoren elämä voi muuttua. Tällä hetkellä maassamme on jo liki 60 000 syrjäytynyttä lasta tai nuorta. Yksikin on liikaa. Siksi tämä huoli on presidentin huoli." Mutta onko se presidenttiehdokas Sauli Niinistön huoli?...
Muistatko missä olit 12 vuotta sitten, kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi? Itse seurasin Ison pajan vaalilähetystä kotitelevisiostani. Muistan elävästi hetken, kun Halosen voitto varmistui ja presidentin turvamiehet ryhmittyivät hänen ympärilleen.Tunne oli mieletön. Harva olisi uskonut vielä muutamaa viikkoa ennen vaaleja, että Suomen presidentiksi valittaisiin vasemmistolainen, Kalliosta...
Eilisessä Ylen presidentinvaalitentissä järvenpääläinen lukiolainen Camilla Halinoja esitti presidenttiehdokkaille fiksun kysymyksen ilmastonmuutoksen torjunnasta:Halinoja kysyi: "Pitäisikö Suomen vähentää ilmastonmuutoksen torjuntatyötä parantaakseen kilpailukykyään muihin maihin nähden? Vai pitäisikö päinvastoin toimia esimerkkinä, jopa nostaa ilmastonmuutoksen torjuntaa?"Perussuomalaisten...
Kävin viime syksynä New Yorkissa ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuosikymmeneen. Kaupunki ja sen ihmiset, yksityiskohdat ja elämä kokonaisuudessaan tekevät vierailijaan lähtemättömän vaikutuksen. Tai ainakaan en ole kuullut kenestäkään, joka pitäisi New Yorkia tylsänä tai mitäänsanomattomana kaupunkina. New York on 1900-luvun menestystarina. Sen yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja kaupallinen...
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen ilmoitti boikotoivansa Linnan juhlia, koska homojen tanssiminen "loukkaa häntä henkilökohtaisesti". Myös eräs nimettömäksi jäänyt sotaveteraani oli Oinosen mukaan "ihmetellyt" hänelle asiaa. Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut nyt jo edesmennyt sotaveteraani, reservin upseeri Touko Laaksonen, joka tunnetaan kansainvälisesti paremmin nimellä Tom...
Kasvissyönti on tunnetusti terveellistä, ympäristöystävällistä ja eettistä. Miksei se sitten ole huomattavasti nykyistä suositumpaa? Ehkä juuri edellä mainituista syistä.Kasvissyönnin yllä leijuu moraalisen ylemmyyden sädekehä. Se ärsyttää ihmisiä. Jo pelkkä oman vegetaarisen tai vegaanisen ruokavalion mainitseminen on monelle sekasyöjälle punainen vaate. Kasvisruokavalion viesti on: minä olen...
Helsingin Sanomat teetti TNS Gallupilla 17.-28.10.2011 tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten suhtautumista maahanmuuttoa, vähemmistöjä ja ulkomaalaisia kohtaan. Kyselyssä paljastui, että perussuomalaisten kannattajista 27 prosenttia tunnistaa itsessään "paljon tai melko paljon" rasistisia piirteitä, kun valtaväestön kohdalla näin teki 14 prosenttia vastaajista. Tämä ei ole kuitenkaan...
"The Riddler is obsessed with riddles, puzzles, and word games. He delights in forewarning both Batman and the police of his capers by sending them complex clues. With this self-conscious use of a gimmick, the Riddler's crimes are flamboyant and ostentatious." -Wikipedia: The Riddler Kansanedustaja Jussi Halla-ahoa (ps.) harmittaa. Toimittajat, kansalaiset ja kollegat ymmärtävät hänet usein, tai...
Sananvapaus on Suomen islaminvastaisen liikkeen lempilapsi, sillä "maahanmuuttokriitikot" katsovat tulevansa alinomaa syrjityiksi poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Nämä eiralaiset tohtorit ja asikkalalaiset veturinkuljettajat elävät dystopia-Suomessa, jossa toimittajat, mokuttajat ja polkupyöräpoliisi tarkkailevat heitä taukoamatta ja pyrkivät kaikin käytettävissä olevin keinoin rajoittamaan...
Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen kirjoitti puolustuspuheen aatetoverilleen kansanedustaja Jussi Halla-aholle (ps.). Apologia jakautuu neljään pääargumenttiin, joihin pyrin kuhunkin tässä kirjoituksessa vastaamaan. 1) Halla-aho kirjoitti näkemyksensä Kreikan talouskriisin ratkaisemisesta sotilasdiktatuurilla omalle kaveripiirilleen. Siksi siihen ei olisi pitänyt suhtautua niin...
Erkki Perälä
Helsinki
Vihreät
Erkki Perälä on helsinkiläinen demokratia-aktivisti, Kallio-liikkeen puuhamies ja vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?